Muutama vuosi sitten kohistiin siitä, että bloggaamalla on mahdollista saada suuriakin tuloja. Ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa silloin tällöin omaa blogia, iskeä mainokset sivun reunoihin ja jo alkaa rahaa valua tilille.
Todellisuudessa blogilla on hankalaa tienata edes pieniä lisäansioita. Joiltakin se kuitenkin onnistuu. Blogilla tienaaminen ei vaadi suuria lahjoja kirjoittajana, vaikka tietenkään siitä ei ole haittaa. Jos osaat kirjoittaa hyvin, on sinulle todennäköisesti helppoa kirjoittaa tekstiä säännöllisesti. Silloin voit myös harkita, että ryhtyisit kirjoittamaan nettisivuja muille.
Tällöin tuntipalkka ei välttämättä olisi kovin korkea, mutta tuottelias kirjoittaja voi ainakin tienata kirjoitustaidollaan ilman, että täytyy perehtyä nettibisneksen saloihin. Toisaalta kirjoitustaitoisen kannattaisi ehkä pikemminkin lyöttäytyä yhteen jonkun nörtin kanssa ja perustaa yhteinen yritys. Näin kirjoittaja saisi reilumman osuuden bisneksen tuotoista.
Tämän sivun aiheena ovat erilaiset yritykset, nettisivut, tienaaminen, rahan ansaitseminen, rikastuminen, säästäminen, vaurastuminen, pikalainat ja kaikki muu sekalainen mitä mieleeni juolahtaa.
lauantai 27. helmikuuta 2010
perjantai 26. helmikuuta 2010
Vedonlyönti kiinnostaa monia
Urheiluvedonlyönti on jännittävä harrastus. Tiesit varmaan, että tavallisen vakioveikkauksen ja raviveikkauksen lisäksi on mahdollista lyödä vetoa lähes mistä tahansa urheilulajista. Urheilun lisäksi vedonlyönti kohteita löytyy nykyään myös muun maailman puolelta: vedonlyönti on mahdollista vaikkapa pörssikursseista. Itse tosin ihmettelen, miksi löisin vetoa pörssikurssien kehittymisestä -- saman tien voin nimittäin toimia suoraan osake- tai johdannaismarkkinoilla.
Mutta olin jo eksyä asiasta. Urheiluvedonlyönti onnistuu tietysti helpoimmin Veikkauksen pelien kautta. Veikkaus tarjoaa pitkäävetoa, vakioveikkausta ja raviveikkausta loton sun muiden onnenepelien lisäksi. Maailmalla on tietysti monia muitakin firmoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden kokeilla tietojaan ja taitojaan urheiluvedonlyönnin maailmassa.
Urheiluvedonlyönti vaatii jatkuvaa urheilun seuraamista. Menestyt parhaiten keskittymällä johonkin tiettyyn urheilulajiin, jota seuraat jatkuvasti. Näin tiedät kenties urheiluvedonlyöntejä järjestävien yrityksien analyytikkoja paremmin, onko joku urheilutulos kuinkakin todennäköinen.
Vedonlyönti nimittäin vaatii sitä, että osaat arvioida tulosten todennäköisyyksiä -- ei riitä, että arvelet jonkun joukkueen todennäköisimmin voittavan. Täytyy tietää, onko joukkueella 90 prosentin vai 60 prosentin todennäköisyys voittaa ottelu. Vain näin tiedät, onko esimerkiksi joukkueen voitolle annettu vedonlyöntikerroin 1,5 hyvä vai huono kerroin.
Urheiluvedonlyönti on jännittävää. Taidanpa itsekin ryhtyä seuraamaan vedonlyönnin maailmaa!

Asuntolainan korko
Monia askarruttaa asuntolainan korkojen suuruus: onko oma asuntolaina liian halpa vai liian kallis? Minkä hintaista asuntolainaa eri pankit tällä hetkellä tarjoavat? Tammikuussa uuden asuntolainan korko oli osapuilleen 2,0 %. Onko oma lainasi liian kallis? Jos on, kannattaa harkita uusia lainaneuvotteluja...
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Mustetta Canonin tulostimiin
Canon on todella suosittu tulostimien, kopiokoneiden ja monitoimilaitteiden valmistaja. Siksi moni kuluttaja etsii tietoa siitä, mistä löytyvät edullisimmat Canon-musteet. Kannattaa nimittäin vertailla eri paikkoja netissä, sillä Canonin omat mustepatruunat eivät todellakaan ole niitä halvimpia. Myös Suomessa on monia yrityksiä, jotka tarjoavat Canonin tulostimiin yhteensopivia mustepatruunoita.
Älä siis maksa turhaan Canon-merkistä, maksa musteesta!

sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Halpaa mustetta tulostimeen
Onko tulostinmuste taas lopussa? Jos näin on päässyt käymään, auttaa muste ja tulostin löytämään lisää mustetta omaan printteriisi. Moniin tulostimiin voit ostaa merkkimusteen lisäksi myös halpaa mustetta, jonka on valmistanut joku toinen yritys.
Nämä mustepatruunat ovat usein huomattavasti printterivalmistajan omia mustepatruunoita halvempia. On siis turha kuluttaa rahaa vaikkapa HP:n omiin mustekasetteihin, jos saat yhtä hyviä tulostinmusteita halvemmalla.

Pikavippi auttaa, kun rahat on loppu
Rahat lopussa taas? Näin käy monelle silloin tällöin. Jos rahapula on jatkuvaa, eivät nopeat ratkaisut auta -- on syytä hankkia lisää tuloja tai pienentää menoja. Jos sen sijaan rahantarve yllättää harvoin, voi pikavippi auttaa pahimman yli.
Pikavippi on kuitenkin kallista lainarahaa, eikä niitä pidä missään nimessä ketjuttaa. Joudut varmasti vaikeuksiin, jos maksat pikavipin ottamalla toisesta firmasta uuden pikavipin. Pidä siis huolta siitä, että pikavippi tulee maksetuksi ajallaan ja omista rahoistasi.

perjantai 19. helmikuuta 2010
Mustekasetteja halvalla
Tietokoneen ostaja selviää usein halvalla, mutta tulostimen ostajalle kertyy kuluja vuosien mittaan. Varsinkin jos suoltaa tekstiä yhtä paljon kuin minä, tuppaa printtejä kertymään tuvan täydeltä. Siksi kannattaa selvittää ajoissa, mistä halvat mustekasetit parhaiten löytää.
Moni kauppa nimittäin myy pelkästään kalliita merkkikasetteja. Näiden lisäksi voi kuitenkin ostaa halvempia mustekasetteja, jotka toimivat aivan yhtä hyvin kuin kalliimmat mustekasetit. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Siksi minäkin yritän aina ostaa mahdollisimman halpoja mustekasetteja omaan lasertulostimeeni, jonka on valmistanut Samsung.

Markkinoinnista ja taloudesta
Tänään on perjantai, yhdeksästoista helmikuuta. Kirjoittamisen aiheet ovat vähissä, sillä olen nukkunut huonosti. Yöllä tuli valvottua vähän liikaa. Istuin tietokoneen ääressä ja kanavasurffailin television kanssa. Valitettavasti en nähnyt mitään kiinnostavaa.
Tänään pitäisi opiskella, mutta ei oikein iske. Siksipä kirjoittelen blogiin, jos vaikka saisin jonkun inspiraation. Bisnesopinnot menevät ihan OK, ja pitäisi tietysti lukea hiukan lisää markkinointia. Onneksi sain markkinoinnin kirjan luettua eilen junassa loppuun.
Markkinointi on oikeastaan aika kiinnostavaa. Monet kauppiksessa eivät tunnu arvostavan markkinointia juuri lainkaan, mikä johtuu varmasti siitä, että markkinointi pääaineenaan valmistuneilla on ekonomien mittapuussa tarkasteltuna aika huono lähtöpalkka. Oikeat liikemiehet lukevat tietenkin laskentatoimea ja rahoitusta, jotkut myös kansantaloustiedettä.

maanantai 8. helmikuuta 2010
Lainaa nopeasti, kun pikavippi ei riitä
Rahat ovat loppu, eikä palkkapäivä ole lähelläkään. Silloin tarvitaan lainaa nopeasti. Lainaa saa nykyään lähes joka tuutista, pankeista ja muista rahoituslaitoksista. Lainaa nopeasti tarvitseva tarvitsee kuitenkin vakuuksia halutessaan edullista lainaa -- vakuudetta lainaa haluava joutuu nimittäin aina maksamaan lainastaan korkeamman hinnan.
Kaikkien muiden mahdollisten rahoituslaitosten joukossa myös Sampo Pankki tarjoaa rahaa kuluttajille. Se on nimittäin keino, jolla Sampo tuottaa voittoja omistajilleen.
Kaiken maailman pikavippifirmat tarjoavat myös lainaa nopeasti. Lainaa saat nopeasti yhtä hyvin tekstiviestin kuin Internetin välityksellä. Tutkailet vain vähän aikaa ympärillesi, käytät Googlessa oikeita hakusanoja -- kuten esimerkiksi "lainaa nopeasti" - ja jo alat löytää erilaisia sivustoja, joiden avulla saa nopeasti lainaa pienempiä tai suurempia summia.
Lainaa ottaessa kannattaa aina kiinnittää huomiota pariin asiaan: laina-aikaan ja lainan todelliseen vuosikorkoon. Näiden kahden seikan perusteella nimittäin voi aivan hyvin tehdä päätöksen siitä, miltä pankilta loppujen lopuksi lainaa hakee.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Työnhaku on hankalaa kun töitä on vähän
Työnhaku on aina vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on taantuman aikana, kun avoimia työpaikkoja ei tunnu löytyvän mistään. Työpaikkoihin soittelu alkaa tuntua helposti tylsältä, kun joka paikassa ilmoitetaan, ettei "juuri nyt ole avoimia työpaikkoja." Avoimet työpaikat tunnutaan täyttävän aina vanhoilla työntekijöillä, lomasijaisilla ja viimevuotisilla kesätyöntekijöillä.
Aina on kuitenkin toivoa löytää uusi työpaikka. Vaikka avoimet työpaikat tuntuvat olevan vähissä, ja kesätyöt kadonneen maasta kokonaan, kannatta aina yrittää onneaan. Muista nyt ainakin työministeriön tietokanta, jonka avulla voi onni potkaista ja työpaikka löytyä.

lauantai 6. helmikuuta 2010
Pikavippi auttaa äkillisessä rahapulassa
Ajoittain rahapula voi päästä niin pahaksi, että pikavippi tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Nykyään on tarjolla suuri joukko erilaisia pikavippejä. Osa näistä on tekstiviestiluottoja, osaa haetaan Internetin kautta. Yhteenvedon tärkeimmistä pikaluottoyrityksistä löydät sivulta 300 euron pikavippi.
Mikäli pankkisuhteesi ovat kunnossa, kannattaa tietenkin harkita tavallisia pankkeja. Esimerkiksi Nordea myöntää myös kulutusluottoja!

Shakki on hyvä harrastus
Shakki on hyvä harrastus. Shakin pelaaminen parantaa analyyttistä ja loogista ajateluasi. Lisäksi opit keskittymään entistä paremmin. Tämän vuoksi shakki sopii harrastukseksi kaikille, jotka haluavat hetkeksi unohtaa muun maailman. Shakkia voit pelata kotonasi kavereiden tai perheenjäsenten kanssa. Kuitenkin shakkikerho on oiva mahdollisuus tutustua muihin tämän kuninkaallisen pelin harrastajiin. Lauttasaaren shakkikerhon lisäksi Suomessa on toki monia muitakin shakkikerhoja. Lisäksi shakinharrastajille on oma lehti, Suomen shakki. Lisätietoja shakista ja harrastusmahdollisuuksista löydät myös Suomen keskusshakkiliiton nettisivuilta.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Yrityksen kirjanpito kuntoon
Okei, olet kenties päättänyt perustaa yrityksen. Hyvä ajatus, sillä yrittäjänä voi tienata paljon paremmin kuin tavallisena palkansaajana. Muistathan, että on aivan erityisen tärkeää, että aloittavan yrityksen kirjanpito on heti alusta alkaen järjestetty asianmukaisesti.
Aloittavan yrittäjän kannattaa ottaa heti ensi töikseen yhteyttä johonkin tilitoimistoon. Tilitoimistot osaavat huolehtia yrityksen kirjanpidosta, eikä sinun tarvitse vaivata päätäsi suuresti debetin ja kreditin omituisuuksilla. Kirjanpidon on nimittäin syytä olla kunnossa, sillä esimerkiksi verotus perustuu kirjanpidon avulla kerättäviin tietoihin. Jos haluat pitää välisi valtiovaltaan kunnossa, on sinun siis syytä huolehtia myös kirjanpidon oikeellisuudesta alusta alkaen.

tiistai 2. helmikuuta 2010
Kannettava tietokone helpottaa työntekoa
Jos haluat tehdä töitä tehokkaasti, kannattaa harkita kannettavan tietokoneen hankkimista. Kannettava tietokone nimittäin helpottaa kummasti työntekoa. Ainakin jos kannettava tietokoneesi on oikeasti kannettava, eikä mikään raahattava tietokone. Miniläppärikin voi olla kiva kapistus, mutta miniläppärillä ei ole kovin mukavaa tai tehokasta tehdä töitä. Yritäpä vaikka kirjoittaa kirja tai pitkä esitelmä minikannettavan pienellä näppäimistöllä, niin ymmärrät mitä tarkoitan.
Siksi kannattaakin ostaa ihan oikea kannettava tietokone. Hyviä kannettavia tietokoneita saat kaikilta isoilta firmoilta. Itse ostaisin koneen, joka on tarkoitettu bisneskäyttöön. Nämä eivät ole kaikkein halvimpia, mutta niillä voi oikeasti tehdä töitä. Esimerkiksi IBM tekee varsin mainioita kannettavia koneita. Jos kuitenkin haluat lähinnä viihdekannettavaa, voit hakea edullisen koneen minkä tahansa marketin hyllyltä.

maanantai 1. helmikuuta 2010
Valmennuskurssi tuo opiskelupaikan
Vaurastumista helpottaa, jos opiskelee oikeaa alaa. Esimerkiksi kauppakorkeakoulusta valmistuvat ekonomit tienaava erittäin hyvin. Siksi kauppakorkeakoulu on hyvä valinta, jos haluat vaurastua.
Kauppakorkeakouluun on aika vaikeaa päästä. Valmennuskurssi auttaa monia saavuttamaan tavoitteensa, olipa se sitten Helsingin kauppakorkeakoulu tai joku muu maan suosituista kauppatieteiden opinahjoista. Valmennuskursseilla ei tietenkään kaadeta tietoa päähäsi, etkä saa kuulla oikeita pääsykoekysymyksiä. Sinun on joka tapauksessa huolehdittava itse pänttäämisestä, ja siitä että opit asiat. Valmennuskurssilla voit kuitenkin oppia, mitkä asiat ovat pääsykoekirjoissa tärkeitä. Ja jos et ymmärrä jotakin, voit aina kysyä kurssin vetäjiltä selvennystä pääsykoekirjan kummallisiin juttuihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)